- viikon kysymys - viikon väri  
   
 

Koivu värikasvina

Värjärikilta ry on valinnut vuoden 2007 värikasviksi koivun, jonka mekin haluamme nyt esitellä perusteellisesti.

Koivu on vanha, aitosuomalainen värikasvi, jota on helposti saatavilla. Koivu on monipuolinen kasvi, josta voidaan käyttää värjäykseen niin lehtiä ja kuorta kuin jäkäliä ja kääpiäkin. Koivusta saatavat väriaineet ovat hyödynnettävissä myös kaupallisena keruutuotteena; niitä käytetään mm. mattokutomoissa.

Koivu kasvaa pohjoisen pallonpuoliskon lauhkealla vyöhykkeellä, mm. Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Suomessa koivulajeja on kolme: rauduskoivu, hieskoivu ja vaivaiskoivu. Näyttelymme esimerkkikoivu on rauduskoivu. Se on levinnyt suurimpaan osaan Eurooppaa ja Suomessa se kasvaa aina Inarinjärven eteläpuolelle saakka. Rauduskoivu tulee toimeen niukassakin maaperässä, mutta vaatii runsaasti valoa.

Koivutuotteilla värjäämisen historia on pitkä. Koivun käytöstä väriaineena on löydetty viitteitä Skotlannista jo 1100-luvulta. Myös Pohjois-Amerikan intiaanit hyödynsivät koivua: he mm. keittivät puun sisäkuoren tuhkasta punaista väriä. Entisaikojen värjärit tunsivat ilman teoreettista tietoa, perimätiedon turvin, miten kemiallinen reaktio tapahtuu.

Suomessa varhaisimpia mainintoja koivuvärjäyksestä on Elias Lönnrotin teoksessa Flora Fennica (1860). Hänen mukaansa koivun lehtiä voitiin käyttää värjäämiseen joko tuoreina tai kuivattuina. Maaliväriä saatiin aikaan keittämällä lehtiä alunan kanssa. Koivun kuoren sisäosalla puolestaan värjättiin kalaverkkoja.

Koivun lehdistä saadaan erilaisia ruskeita, keltaisia, kullankeltaisia ja kirkkaanvihreitä värejä. Koivun naavasta saadaan kellanruskeaa ja kuoresta punaruskeaa väriä. Koivun lehtiä voi kerätä värjäyskäyttöön koko kesän. Kuivattaviksi tarkoitetut lehdet on kuitenkin hyvä kerätä juhannuksen tienoilla, jolloin väri on parhaimmillaan. Lehdet kuivataan pimeässä.

Luonnontuotteilla värjättäessä käytetään yleensä jotakin puretusainetta, metallisuolaa, joka lisää värin kestoa. Puretusaineella voidaan myös muuttaa värin lopullista sävyä. Alunalla voidaan lisätä koivuvärin keltaisuutta, ja kuparivihtrillillä saadaan väriä vihreämmäksi. Näitten puretusaineiden lisäksi käytetään myös muita suoloja kuten rautavihtrilliä ja kaliumbitartraattia.

Sekä puretus että värjääminen tapahtuu keittämällä aineita n. 90-asteisessa vedessä tunnin ajan. Väreistä saadaan haaleampia, jos liemi on laimeaa tai värjäys lopetetaan varhain. Tummempia sävyjä syntyy, jos villa jätetään väriliemeen tai värjätään useampaan kertaan. Puretusaineita kannattaa käyttää säästeliäästi, sillä ne ovat haitallisia ympäristölle.